Jouduin julkaisemaan tämän postauksen kahdessa osassa, joten käykääpä lukemassa se ensimmäinenkin osa tuosta vähän alempaa.Viime keskiviikkona pääsin menemään Kertulla koulua. Harjoittelimme etuosakäännöksiä ja ratsastelimme aika paljon uran sisäpuolella. Tunnin varsinaisena tehtävänä oli tehdä ennen kulmaa pysähdys, josta etuosakäännökseen ja heti raviin. Teimme myös etuosakäännöksiä, joista piti nostaa suoraan laukka. Meidän tunnilla oli rästimässä Anna Dutella ja naureskeltiin, että ollaan team pystytukkaiset ponit. Kerttu oli hyvin mukana touhuissa ja aika vetreän oloinen. Minun piti keskittyä siihen, että olen tosi napakkana ja vaadin, että poni tekee vaaditut asiat nyt eikä hetken päästä.
Tämä kuva on muistutus itselleni, että tuolle harjalle on pakko tehdä jotain! |
kantapää! |
Perjantaina kävin rästimässä yhden tuntini kehari-valmennuksessa ja ratsukseni oli jaettu Hilla! Verryttelimme tekemällä paljon ympyröitä päätyihin ja ratsastamalla pitkillä sivuilla ensin eteen ja sitten takaisin. Varmistettuamme, että kaikki hevoset kuuntelemat hyvin apuja nostimme jalustimet kaulalle ja siirryimme pituushalkaisijalla oleville puomeille ja kavaleteille. Ne olivat aluksi normaalilla ravivälillä ja meidän piti ravata niin hitaasti, että pystyimme kääntämään voltin jokaisen puomin kohdalta aina erisuuntiin. Tehtävä sujui yllättävän hyvin. Hilla kuunteli ja odotti hyvin seuraavia ohjeita. Seuraava tehtävä oli tulla suoralla oleville kahdelle puomi-pysty-puomi sarjalle, jotka olivat aluksi Hillalle melko ahtaat, mutta opettaja vähän armahti meitä ja pidensi välejä. Tämä sujui hyvin heti kun sain pidätteet tarpeeksi hyvin läpi esteiden välissä niin, että sain yhden askeleen lisää jonka myötä Hillan ei tarvinnut ponnistaa niin kaukaa toiselle esteelle ja pukittaa sen jälkeen. Onneksi on tullut nyt vähän harjoiteltua tätä loikkimisessa olemista niin ei haitannut vaikka jalustimetkin puuttuivat! Kun olimme saaneet tämän tehtävän suoritettua tarpeeksi hyvin opettaja antoi luvan ottaa jalustimet kun siirryimme tekemään kokonaista rataa. Rata alkoi pituushalkaisijalla olleilta kavalettipuomeilta, jotka oli muutettu in-and-out väleille. Tämän jälkeen käännyttiin oikealle ja lähestyttiin punaista pystyä, kohti vastakkaista kulmaa. Tämän jälkeen oli tiukka käännös vasemmalle, jonka jälkeen kierrettiin äsken hypätty este ja hypättiin toinen punainen este kohti A-päätyä. Ensimmäisellä kerralla arvioin reitin vähän väärin ja yllätyin kuinka tiukka tuo kaarros oikeasti oli. Yli kuitenkin mentiin, mutta Hilla otti vähän nokkiinsa kun joutui ponnistamaan vähän kauempaa ja seuraava kaarre edettiin pukitellen. Toisella kierroksella olin varautunut kääntämään oikeasti tosissani ja vaikka muutama pukki tulikin niin suoritimme tehtävän oikein sujuvasti. Yllätyin kuinka hyvin se oikeasti kääntyi noinkin tiukkoja kaarroksia. Tämän jälkeen jatkoimme suoralle, jossa oli ensin puomi-pysty-puomi, ja sen jälkeen okseri johon oli laitettu tuommoiset ohjauspuomit kaikkien viimeisen kierroksen ajaksi. Ensimmäisellä kerralla tuli kielto ja toinen kerta mentiin yli reilusti liiotellen, mutta viimeisellä kerralla hyppy oli sujuva. Viimeisenä tehtävänä oli vielä ratsastaa ympyrä, jossa oli taas puomi-pysty-puomi sarja. Ensimmäisellä kerralla Hilla valui vähän ulos ja tuli väärässä laukassa ulos, mutta toisella kerralla onnistuin korjaamaan ja pysyimme kokoajan keskellä esteitä. Tämä oli todella mukava kerta ja Hilla oli oikein näppärä tapaus, vaikka tokikin siitä huomaa kuinka nuori se oikeasti on. Se on muuten aivan mahdottoman suloinen karsinassa! Oli hauska päästä hyppäämään pitkästä aikaa vähän pidempää tehtävää ja enemmän ratatyyppisesti. Uskon, että myös Kertun näkeminen valmennuksessa toisen ratsastajan kanssa avasi silmiäni monessa mielessä.
![]() |
Viimeiseen Hilla kuvaan olen näköjään osannut korjata tuon jalustimenkin oikeinpäin. hups! Huomenna meidän tallilla on koulukisat joissa menen Paavolla aikuismerkin kouluohjelman. Voisin kohta alottaa sen radan opettelun ja tavaroitten pakkaamisen. Vitsit kuinka paljon mua jännittää taas!
Hypin täällä innosta noiden biisien takia :D Ihan ku mun lempparilistaa kuuntelis <3 hillasta sulle sit ens vuodelle heppa! mikä biisi tos didi-videos muuten oli? :)
VastaaPoistaMä voinkin kysyä sulta aina vinkkejä noihin musiikkeihin :D katsotaan, katsotaan.. Once Before - godhead oli didi videossa!
Poistakoska teet sitä kysymys postausta.)
VastaaPoistaSe on tekeillä koko ajan, äiti on jo vastaillut oman osuutensa. Mun pitäisi vielä ottaa itseäni niskasta kiinni :)
Poista