Nyt saatte olla musta kyllä enemmän kun ylpeitä, koska päivitän blogin jo samanpäivän aikana! Olin siis tänään ratsastamassa ja luettuani listasta Konstan nimen voin kertoa kokeneeni pieniä epäuskon tunteita. Minulle on jäänyt kyseisestä hevosesta vähän semmonen pomppiva möhköfanttikuva, jonka kylkiin mun jalat ei yletä ollenkaan ja kiikun vaan satulan päällä yrittäen istua mahdollisimman nätisti. En siis ollut mennyt Konstalla ikinä, eli uusi tuttavuus kyseessä. Alkukäynneissä pientä pomppimista, kun jostain kulmasta kuului erikoisempi ääni, mutta eipä oikeastaan mitään sen ihmeelisempää. Tunnin aiheena oli avotaivutukset, joita teimme aina pitkillä sivuilla. Päätyihin teimme ympyröitä. Taivutukset onnistuivat pääpiirteittäin hyvin aina kun muistin itse pitää omat hartiani samassa tasossa. Laukassa minun piti keskittyä erityisesti siihen, että laitan hevosen laukkaamaan kunnolla eteen enkä yritä lyhentää askeleita liikaa. Aluksi tämä tuntui vähän hassulta, kun Konstalla kuitenkin oli ihan hevosen laukka ja tuntui, että etenimme melkein neljällä askeleella yhden ympyrän. Totuin tähän kuitenkin aika nopeasti ja pääsin ratsastamaan laukassa muutenkin kuin vain tempoa säädellen. Tykkäsin tunnista todella paljon ja hevonenkin yllätti minut positiivisesti! Minua ei ollenkaan haittaisi jos pääsisin kokeilemaan tätä otusta toistekin. Matilda tuli tallille oikein varta vasten kuvaamaan tuntiani, joten iso kiitos hänelle siitä. Nyt tässä julkisesti lupaan, että korvaan tämän vielä käymällä jossain vaiheessa kuvaamassa hänenkin blogiinsa materiaalia. Blogi muuten sijaitsee osoitteessa:
http://matsunhevoselamaa.blogspot.fi/
![]() |
Iltatallin tekemisessäkin kerkesin auttelemaan! |
jee, tuu vaan kuvaan joskus ;) <3 ja ota vaan tavallinen kamera, pystyt nauttiin enemmän ku et kato suorituksia kokonaisuudessaan kameran kautta! :)
VastaaPoistasillain mä vähän ajattelinkin, videoidessa ei pysty oikeen keskittyyn siihen suoritukseen :)
PoistaKoska hyppäätte Kertun kaa kisoissa ysikymppiä?
VastaaPoistasitten kun opitaan meneen 80 tarpeeks hyvin :D toivottavasti jo keväällä!
Poista