lauantai 15. maaliskuuta 2014

♥ Kerttu-viikko

Edellisessä postauksessa mainitsemani muutos tarkoitti sitä, että vaihdoin tuntiani. Äiti ei halunnut ratsastaa kanssani samalla tunnilla, koska hänen keskittymisensä ei riitä siihen, että hän ratsastaa itse ja seuraa minun ratsastustani samaan aikaan. Siirryin siis tuntia myöhempään ryhmään, jossa joka kolmas kerta on hyppykerta ja vakituisen opettajan Heidi Kiven lisäksi siellä käy aina tietyin väliajoin hyppyyttämässä Annu Virkkunen ja Sari Lunden. Hyvä puoli tässä on se, että saan mahdollisimman monipuolisesti ohjeita itseni kehittämiseen kun jokainen opettaja keskittyy erilaisiin asioihin, mutta toisaalta on välillä vähän haastavaakin kun kaikilla on vähän erilainen näkemys miten esim. Kerttua tulisi ratsastaa. Toiset kunnioittavat vähän pehmeämpää tapaa, toiset taas haluavat minun ratsastavan melko napakasti. Tämä toki avartaa omaa näkemystäni ja auttaa minua löytämään juuri sen tavan joka on minulle itselleni sopivin. Tällä kerralla teimme harjoituksia oman tasapainon löytämiseksi ja menimme muutamia kierroksia laittamalla jalat jalustinremmeihin, jonka jälkeen vaihtelimme istuntaa aina perusistunnasta kevyeen istuntaan. Tämä oli tosi hauskaa ja nauroin varsinkin tolle ensimmäiselle pätkälle, jossa ensin hymyilen leveästi kameralle ja heti kun opettaja kääntyy katsomaan niin yritän näyttää mahdollisimman keskittyneeltä!


Keskiviikkona sain mennä Kertulla. Harjoittelimme vastalaukannostoja ja keskityimme hyvään tahtiin, sekä kulmien huolelliseen ratsastamiseen. Mun pitää keskittyä siihen, etten vaan ohita kulmia suoralla hevosella, vaan oikeasti ratsastan taivutetulla hevosella syvälle kulmaan ja käytän sen hyödyksi. Tunti oli tosi kiva ja musta tuntuu, että aina vain menee paremmin ja paremmin. Vielä on paljon tekemistä, mutta pätkittäin tuntuu jo ihan hyvältä. Mun istunta on menny taas ihan järkyttävän näköseks kun könötän tommosessa etukenossa kädet levällään ja jalat heiluen.



Perjantaina olin rästimässä koulutunnilla ja sain taas mennä Kertulla. Viikko huipentui siis aivan mahtavasti ja nyt voi sanoa, että on ollut kunnollinen Kerttu-viikko. Tällä kertaa keskityttiin mun istuntaan ja taisin jopa kerran kuulla kommentin, jossa sanottiin, etten enää näytä niin paljoa esteratsastajalta. Tuntui kyllä tosi kummalliselta istua oikeasti suorassa ja kantaa kädet. Hyvä siihen on välillä keskittyä, kun oikeasti hävettää katsella videolta, kun könöttää miten sattuu aina välillä. Teimme aika paljon pituuhalkaisijalla töitä taivutellen hevosia eri suuntiin ja laukassa tulimme pitkää sivua taivuttaen ulospäin. Tämä sujui ihan hyvin ja sain rungon pysymään aika hyvin suorana, kun jaksoin kantaa kädet samalla tasolla. Harmi kun ei saanut nitään materiaalia tästä tunnista :(

Loppuun vielä voin jakaa meidän maanantaina toteuttaman haasteen. Toivottavasti tekin pääsette jossain vaiheessa vaivaamaan aivonystyröitänne ja miettimään miten toteutatte kyseisen videoinnin!

2 kommenttia: