♥ sulkutaivutustako?

Keskiviikkona ohjelmassa oli rauhallinen maastokävely Kertun kanssa. Äiti lähti mukaamme ratsunaan kaikista fiksuin ja järkevin Leo, joka vain katseli kummastuneena, kun poni hyppäsi metrin loikalla jokaisen vesilätäkön yli. Kävelimme tallin ympärillä menevää lenkkiä sikin sokin ja saimme aikaa kulumaan n. 45 minuuttia. Retki sujui oikein mallikkaasti, vaikka ponilla olikin vähän ylimääräistä virtaa! Tallille palattuamme parantelin vielä Kertun harjaa/häntää ja leikkasin sen jaloista ylimääräisiä karvoja pois. Vieläkään en ole aivan tyytyväinen lopputulokseen, mutta ottaen lähtötilanteen huomioon, niin ollaan jo voiton puolella. Katsotaan huomenna, että jos se olisi kerennyt asettumaan niin, että voisin tehdä vielä viimeisen silauksen sille harjalle. Kertulla on melko hankala harja leikata, kun se on niin paksu, joten olen kokenut parhaaksi tavaksi ottaa sen monessa osassa. Tässä on osittain syynä myös ponin hermojen säästäminen, koska olen tunnetusti melko pikkutarkka ja ponin hermot joutuvat aina koetukselle, kun nysvään sen harjan kanssa monta tuntia! Hienoin poni se on♥

Torstaina meillä oli koulutunti ja ratsukseni oli arvottu Wilma. Jatkoimme sulkutaivutusten harjoittelua ja tehtävänä oli tulla ensin käynnissä pitkälle sivulle ja jättää takaosa sisään. Mä olin taas ihan kujalla, mutta se ei ilmeisesti näkynyt ulospäin kovin selvästi. Hetken kuluttua tulimme samaa tehtävää ravissa ja jatkoimme nostamalla laukan ja tekemällä päätyyn ympyrän. Nämä ovat ensimmäisiä tunteja, joissa harjoittelen sulkutaivutusta, joten en oikein osaa sanoa, miten ne sulut meni, koska peilin edessä oli joulukuusi ja en onnistunut rekisteröimään yhtään kommenttia opettajan suunnalta. En tiedä, yrittikö hän edes sanoa mitään vai onnistuinko oikeasti olemaan kuulematta kaikki ohjeet, joita sain. En yhtään epäile kyllä jälkimmäistäkään vaihtoehtoa, koska välillä olen oikeasti huomannut videoita katsellessani, että ainakaan kehuja en kerkiä kuuntelemaan kesken ratsastuksen. Yleensä kuuntelen vain korjattavat asiat ja videoita katsellessani yllätyn, kun sieltä sitten kuuluukin muutamia positiivisia juttuja. Tämä on taas yksi niistä asioista, joita yritän itsessäni kehittää. Tunti oli kokonaisuudessaan aika mielenkiintoinen, onnistuin jopa saamaan kaviosta istuessani hevosen selässä. Wilmalla on välillä tapana heitellä jalkojaan varsinkin laukannostossa ja tietysti onnistuin tunkemaan jalkani eteen. Ei sattunut, vaikka vähän tärähtikin. Tämä tunti sujunut kyllä ollenkaan suunnitelmieni mukaan. Olin todella pettynyt itseeni ja toivon, että huomenna menee paremmin! 

Kiitos kuvista Matildalle (ja äitille?) 

whiiiiiiiiiiiiiiiiiiiu...!

Perjantaina pääsin elämäni ensimmäistä kertaa ihan oikeaan maastoon. Olin jo etukäteen ihan täpinöissäni siitä, että voiko niin kilttejä ja hyväsydämisiä ihmisiä olla, jotka antavat puolitutun ihmisen lähteä maastoilemaan hevosellaan. Olen nähnyt kyseisen hevosen muutamaan kertaan vahannassa järjestetyissä kisoissa, mutta en varmaan ikinä ennen ollut edes koskenut siihen. Johanna tosiaan lähti viemään minua ja Rollea maastoon kulkien itse polkupyörällä. Sain ennen matkaan lähtöä testata Rollea hetken kentällä, ettei maastossa sitten tule mitään yllätyksiä. Samalla Johanna kertasi kaikkia perusjuttuja, joita on hyvä muistaa kun ei ole niitä aitoja ympärillä. Reissu kesti noin kaksi tuntia ja matkaa kertyi 16 kilometriä. Suurin osa matkasta taittui ravaten, mutta pahimmat alamäet kävelimme ja muutamassa kohdassa sain kokeilla jopa laukkaamista. Tämä oli siis tosiaan ensimmäinen kerta kun laukkasin kunnolla maastossa! Rolle oli todella järkevä maastokaveri ja vaikka vastaan tuli kaikki mahdolliset paloautosta lähtien niin minulla oli kokoajan semmoinen turvallinen olo sen selässä. Iso kiitos Johannalle ja Rollelle tämän päivän toteutumisesta!!