Meillä oli sunnuntaina joulukisat tallilla ja kävinkin sitten tottakai siellä vähän tonttuilemassa. Hyppäsin 80cm sekä Kertulla, että Leolla. Rata oli mielestäni todella kiva tällä kertaa. Pidin erityisesti viimeisestä tehtävästä, eli ässäkiemurasta, jota olen harjoitellut muutamaan kertaan erilaisissa tilanteissa. Kertulla meni ennen mua kaksi nuorempaa tyttöä, joilta kummaltakin poni kielsi ulos. Itse taisin jo vähän lähteä radalle semmoisella nojust-asenteella, joka sitten kostautui jo heti verkassa kun poni kielsi ihan tavalliselle okserille. Nämä olivat meidän huonoiten menneen kisamme ikinä. Ratsastin aivan surkeasti, eikä ponikaan ollut touhussa yhtään mukana. Otimme tältä radalta myös hylsyn, eli Kerttu keräsi koko päivältä kolme hylättyä. Kahden kiellon jälkeen otin vielä muutaman hypyn, jotka mielestäni onnistuivat ihan hyvin ja tervehdin tuomaria uudestaan keskeyttääkseni. Opettajani ei kuitenkaan antanut minun tehdä tätä vaan minun piti hypätä rata loppuun. Vaikka olenkin ihan pettynyt suoritukseeni niin yritän kuitenkin löytää hyviä puolia radasta, koska yritän oppia löytämään niitä hyviäkin puolia. Tiesin jo heti radan opeteltuani, että se viimeinen kiemuratehtävä on meidän juttu ja me osataan tehdä se Kertun kanssa hyvin. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta mulle tuli vain sellainen tunne. Vaikeimpana pidin ehkä ensimmäistä estettä, joka oli vähän erilaisessa kulmassa kuin yleensä "kokorataleikkaalla" olevat esteet ovat. Tämä oli siis samalla koko radan ensimmäinen este ja myös ensimmäinen este, jolle kiellettiin. Toinen kielto tuli enemmän yllätyksenä kun Kerttu kielsi tuolle kuvassa näkyvälle siniselle okserille. Opettajan mukaan en tukenut sitä tarpeeksi. Laitan ratani tähän näkyviin ihan vaan opetusmielessä ja muistutuksena siitä, että aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta! Tonttuilu ei taida olla ihan mun ja kepan juttu, ehkä me pysytellään ihan normifiiliksissä tästä lähtien, eikä oteta ylimääräisiä härdellyksiä mukaan?
Ensimmäisessä erässä olevat kuvat ovat Hennan ottamia!
 |
Oli vähän hurjempi tonttulakkieste niin piti varmuuden vuoks ponnistaa vähän kauempaa! |


Huonosti menneen Kerttu suorituksen jälkeen minulla oli muutama ratsukko aikaa koota itseni ja vaihtaa lennosta ratsua Leoon. Leo oli mennyt jo yhden radan pohjalle ja tehnyt oikein siistin suorituksen. Tämä oli koko elämäni kolmas kerta kun kyseisellä hevosella hyppäsin, mutta lahjattomat reenaa vai mitenkäs se menikään? Oli ihana päästä hyppäämään rataa hevosella, joka osaa lentävät laukanvaihdot. Tällä radalla olin erityisen tyytyväinen toiseen ja kolmanteen esteeseen, sekä muutamaan muuhun yksittäiseen. Pari lähestymistä ei osunut ihan oikeaan kohtaan vaan osa saattoi tulla muutaman millin liian lähelle ja osa vähän kauas. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin ihan hyvä harjoituksen määrään nähden. Vieressä näette tyyliarvostelypöytäkirjan pisteet ja kommentit. Allekirjoitan nuo kaikki kommentit ja erityisesti tuohon käteen aion kiinnittää huomiota tulevaisuudessa. Hevosella ja ponilla hyppääminen on niin erilaista. Pitää alkaa totuttelemaan!!









Nämä loput kuvat ovat Matildan käsialaa, kiitos kummallekin kuvaajalle todella paljon!!
Maanantaina en mennyt tunnilleni, koska pyörryin viikonloppuna useampaan kertaan ja makasin sängyssä pahan miegreenikohtauksen takia. Kaiken lisäksi minun piti yrittää lukea, sekä maantiedon, että kemian kokeisiin, joiden perusteella saan päättöarvosanani koulusta.
Torstaina sain mennä Paavolla. Meillä oli estetunti ja harjoittelimme laukanvaihtoja kahdeksikolla, lähestymisiä kulmasta poispäin ja estevälien ratsastusta. Tehtävät olivat vähän samantyyppisiä, kuin nuo mille tein Kertun kanssa mokia. Aloitimme tunnin tietenkin alkuverkalla, joissa oli paljon siirtymisiä ja istunnan muutoksia. Teimme aika paljon työskentelyä kevyessä istunnassa pysyen ja eräänä tehtävänä oli mm. pysäyttää hevonen ilman, että tasapaino pettää. Minulla ei ollu tasapainon kanssa mitään ongelmia, takapuoli pysyi kyllä ilmassa, mutta kädet keksivät taas omia kuvioitaan ja yrittivät vaihtaa paikkoja. Yritin siis pysäyttää hevosen kädet ristissä. Huono idea. Sain ongelman kuitenkin korjattua ihan hyvin ennenkun siirryimme eteenpäin. Teimme päädyssä samaa tehtävää kuin olen mennyt nyt sekä Kertulla, että Annella eli kahdeksikkoa, jonka keskellä oli pomppu ja pompulla piti vaihtaa laukka. Sain toiseen suuntaan laukat vaihtumaan helposti, mutta toiseen suuntaan aina tein huonon tien ja oikaisin, jonka takia takaosa jäi ristiin. Korjasin tämän toisen kierroksen lopussa kuitenkin kohtalaisesti. Varsinaisena tehtävänä meillä oli kuitenkin tulla ensin laukanvaihtopompulle päädyssä, jonka jälkeen jatkettiin suoralle. Suoralla oli pysty-kolme laukkaa-okseri. Ekalla kerralla tämä meni hyvin, toisella kerralla tuuppasiin liikaa ja viimeisellä kerralla taas hyvin! Linjan jälkeen pyrittiin takaisin uralle hakien lisäaikaa seuraavaa tehtävää varten, joka oli kääntää kulmasta poispäin okserille, jossa oli ponnistuspuomi edessä. Hitsin ponnistuspuomi. Niille on aina kamalan vaikea tulla. Onnistuttiin kuitenkin ylittämään este, vaikka kuski taisikin kyylätä vain esteen edessä olevaa ylimääräistä puomia. Paavo oli ihan kiva, vaikka sillä onkin vähän hassu laukka ja se vinkuu aina kesken suorituksen!
 |
Havainnollistava kuva tehtävästä, jota oli kamalan vaikea selittää! |
Paavon jälkeen hyppäsin suoraan Leon selkään ja vedettiin vielä katrilliharjoitukset loppuhuipennukseksi. Sunnuntaina kannattaa tulla katsomaan meidän Joulujuhlaa vahannan ratsastuskoululle!!