Kävin tutustumassa kaverini vuokrahevoseen, Tessaan, jos osoittautui vallan hurmaavaksi tapaukseksi tupsujalkojensa ja viiksiensä ansiosta. Helille ja Tessalle pidettiin tuntia, ja minä räpsin kuvia minkä kerkisin ja tuloksena oli yli 700 otosta! Tähän en viitsi julkaista läheskään kaikkia, mutta kannattaa käydä vilkuilemassa myös Helin blogia, josko sinne ilmestyisi muutama: [HELIN BLOGI]! Itse menen ratsastamaan seuraavan kerran tiistaina ja lupaan kirjoittaa siitä pienen sepustuksen tänne ja yrittää hankkia kuvaajankin paikalle! Viime postauksessa tuli luvattua, että teen teille jonkn erikoispostauksen tässä lähiaikoina, mutta aivot lyö tyhjää, joten olisko ehdotuksia?
lauantai 30. maaliskuuta 2013
perjantai 29. maaliskuuta 2013
♥ kysymysvastaukset
Mä oon nyt kirjotellu vähän hitaammalla tahdilla, johtuen kouluhommista, mutta yritän nyt korvata näitä hiljaiselo viikkoja tekemällä jonkin erikoispostauksen ja vastata vihdoin kysymyspostauksen kysymyksiin. Yritin kuvata sen kysymyspostausvastaus-videon, mutta mun videokameran mikissä on jotain häikkää ja se ei tallenna ääntä kunnolla vaan se pelkästään suhisee kun yritän katsoa videoa koneelta. Joten saatte ne vastaukset nyt kirjotettuina:
1. Kuka on sun lempi poni ja lempi hevonen? :D
Yllätysyllätys! Poni-Kerttu, Hevonen-Sarma :D
2. Kuinka kauan oot ratsastanu?
Aloitin vuonna 2006, jolloin olin 8 v :)
3. Millä tasolla oot koulussa ja esteissä tällä hetkellä?
Omaa tasoa on vaikea arvioida, mutta kilpailen tällä hetkellä 80/HeB :)
5. Onko sulla jotain tiettyä väriä ratsastuksessa siis että esim. vaikka kaikki huovat, loimet ja harjat punasia?
Mun lähes kaikki varusteet on tummansinisiä :D
6. Koulu, esteet vai maasto?
Esteet
7. Mikä on korkein este minkä oot koskaan hypänny?
105 Kertulla :)
8. Mikä on vaikein koulujuttu mitä oot menny?
mä en osaa vastata tähän :D Välillä suoraan ravaaminenkin voi olla vaikeeta !
9. Kuinka monta kertaa oot tippunu?
Tarpeeks monta ;)
10. Kuka on hulluin hevonen jolla olet ratsastanut?
hulluin? Mä en oo ikinä ratsastanu hulluilla hevosilla :D
11. Hevonen vai poni?
Kerttu tai hevonen :D
12. Jos sää et harrastais ratsastusta, niin mitä veikkaat, että mitä sää tekisit vapaa-ajalla?
Olisin varmaan enemmän kavereitten kanssa ja saattasin harrastaa jotain jalkapalloo/lentopalloo :)
13. Mitä teet yleensä vapaa-ajallasi jos et ole tallilla ?
Teen läksyjä tai luen kokeisiin :P
14. Minkälainen olisi unelma ponisi / hevosesi ?
Kiltti, rehellinen, seurallinen, monipuolinen ja taitava hevonen, jonka kanssa vois kehittyä ja tehä yhdessä kaikkea kivaa :) Säkäkorkeutta mielellään 165+, jotta äitikin vois mennä sillä!
15. Kuinka isoa tahtoisit hypätä vielä joskus ?
Mulle oo korkeus se tärkein juttu, mutta tottakai niin isoa kuin vain mahdollista ja järkevää :)
16. Tahtoisitko itsellesi oman ponin tai hevosen ?
Toki, mutta ottaisin sille myös taitavan vuokraajan joka veisi hevosta eteenpäin ja itse voisin kehittää omia taitojani siinä samalla :)
17. Mikä on parasta Sarmassa ? Entä Kertussa?
Kummastakin sanon luonne, vaikka ne ovat toisiinsa nähden täysin päin vastaiset :) Sarma on sosiaalinen ja hellyydenkipeä hevonen joka nauttii kun sitä harjailee ja sen kanssa touhuaa. Kerttu taas on tulisempi sielu, jonka kanssa moni lapsi jännittää, koska sillä on välillä tapana irvistellä ja esitellä takapuoltaan jos se huomaa pomonpaikan jäävän auki :) Paremmin Kerttuun tutustuessa huomaa, että sekin on oikein viehättävä otus!
18. Miten aloitit ratsastuksen?
Alotin ratsastuksen vuonna 2006, kaverini innostamana:)
20. Kellä hevosella laukkasit eka kerran?
Heldillä!
21. Kellä hevosella hyppäsit ensimmäisen esteesi?
Romyllä!
22. Mikä ratsatuksessa on parasta?
Hevoset ja niiden kanssa oleminen ♥
23. Mikä hevosten kanssa on kaikkein haastavinta?
Tällähetkellä varmaan hevosen pyöreeks ratsastaminen :)
24. Kuka on idolisi ratsastuksessa?
Äiti!
25. Millä tasolla kilpailet?
80/HeB
26. Onko sinulla ollut monta ratsastuksen opettajaa? Jos on, niin ketkä?
(Noora Kemppainen), Jonna Äikäs, Heidi-Maria Kivi, Annu Virkkunen ja Kati Keskinen
27. Ratsastus vai hoitaminen?
Jos olis ihan pakko valita niin hoitaminen :)
28. Hienoin hevonen, jolla olet ratsastanut?
Cavallina, "Alli" :)
29. Jos saisit oman, ostaisitko ponin vai hevosen?
Hevosen :)
30. Seuraava ratsastusvaruste, jonka aiot hankkia?
Uudet kesäratsastushanskat :D
31. Vahvuutesi ratsastajana?
Istunta
32. Missä haluat erityisesti kehittyä?
Hevosen muotoon ratsastuksessa:)
33.Haluaisitko kilpailla enemmän kuin nyt?
Tottakai :)
34.Onko sinulla paljon ns. merkkituotteita esim. Kingsland tms?
Ei, en ole ostanut mitään varusteitani merkin takia :)
35. Eikö sinua nolota, että myös äitisi ratsastaa?
no ei :D
36. Kuka rahoittaa harrastuksesi?
Iskällä ja Äitillä on yhteinen tili, joten molemmat :)
37. Sarma vai Kerttu?
Sarma
37. Leo vai Kerttu?
38. Mieleen painuvimmat kisasi?
Ekat kisat Sarmalla♥
39. Unelma talli?
Semmonen, jossa olis hyvä ilmapiiri ja kaikki kannustais toisia, eikä olis semmosta keskenäistä kilpailuhenkisyyttä vaan mentäis enemmän niinkun yhtenä joukkueena :)
40. Heikkoutesi ratsastajana?
kädet :(
41. Tulevaisuuden suunnitelmat? Liittyykö siihen hevoset?
Peruskoulun jälkeen lukioon, mutta ammattia tai mitään semmosta en osaa vielä yhtään sanoa:) Isona olis haaveena oma hevonen!
42. Onko Rosa paras ? ♥ (ON)
ei :D Sarma on paras♥
44. Lempi ratsastustavara-merkki?
Ei mulla oo mitään erityistä lempi-merkkiä, katon yleensä ensin ulkonäön en merkkiä :D
45. Kuinka kauan oot kisannut aktiivisesti?
Tallin omia kisoja ei mun mielestä voi oikein laskee aktiiviseks kilpailemiseks, joten en varmaan hetkeäkään :D
46. Jos Sarmaa tai Kerttua ei olisi Vahannassa, kuka olisi sun lemppari ja hoito-hevonen?
Hoitohevos ehdokkaita vois olla varmaan, Leo, Niilo tai Rauli :) Lempparista en osaa sanoa!
47. Harrastatko muuta kuin ratsastusta?
en mitään erityistä, mutta tykkään lukea paljon kirjoja :)
48. Mistä ostat yleensä sun ratsastustavarat- ja varusteet?
Hööksistä, koska se on tossa sopivan etäisyyden päässä :)
49. Onko sulla lemmikki eläimiä?
Ei, koska perheessäni on allergiaa :(
50. Millaista olisi elämä ilman tallia ja hevosia?
koulukoulukoulukoulu....
51. Minkä tavaran haluaisit ehdottomasti saada?
Pyjaman housut rippileiriä varten :D
52. Poni vai hevonen?
hevonen
53. Paljonko sait joululahjoja?
tarpeeks :)
53. Paras joululahja?
en aio laittaa niitä arvojärjestykseen, sillä ajatus on tärkein, eikö vaan ? :)
54. Lempi ope/valmentaja Vahannasta?
Heidi, Annu ja Kati :)
55. Ootko koskaan hypännyt kiinteitä esteitä?
Oon hypänny muurin, lasketaanko se ? :D
56. Kun derby-kenttää vielä käytettiin, kävitkö siellä? Kenen selässä?
Mä en oo ikinä käyny siellä ratsastamassa muuten, kun kerran talutustunneilla Amorin kanssa, jolloin taluttaja ei pystynyt pitämään sen päätä ylhäällä ja tunti meni siihen, että poni söi :D
57. Koulu, esteet, kenttä, matka vai lännenratsastus(?) ?
Esteet :)
58. Mikä on tylsintä ratsastuksessa?
Possujuna-käynti maastot, tylsällä porukalla ja semmoselle ei erityisen kivalla hevosella :D
59. Oletko ikinä pelännyt hevosen selässä?
En varmaan ikinä suoranaisesti pelänny, mutta välillä on tullu vähän jännittäviä tilanteita :D
60. Pahin tippumisesi?
Kerran jäin hevosen jalkoihin ja sain muutaman kerran kaviosta päähän
61. Millanen kypärä sulla on?
Charles owen wellington classic :)
62. Saappaat vai kengät+chapsit?
Riippuu tilanteesta, mutta pääasiassa saappaat :)
63. Mitä tekisit, jos saisit 10 000 euroa ylimääräistä rahaa?
aaaaah.. mitä mää nyt keksin! Osalla tekisin perheen kanssa jotain hienoo, osan laittasin säästöön ja osa menis varmaan heppajuttuihin :)
64. Lempijouluruokasi?
Sinihomejuusto, Karjalanpiirakat+munavoi ja iskän tekemä sienisalaatti :)
65. Lempijuomasi?
Maito
66. Mikä susta tulee isona?
?? Ei aavistustakaan
67. Oletko ratsastanut vakituisesti muualla kuin Vahannassa?
en
68. Miksi juuri Vahanta?
Anna ratsasti siellä ja se vaikutti järkevimmältä paikalta tässä lähialueella :)
69. Haastavin hevonen, jolla olet ratsastanut?
Kaikki on omalla tavallaan haastavia :)
70. Noloin tippumisesi?
Tipuin Sarmalta joulumaastossa kun toinen vähän innostu ja perä lensi :D
71. Oletko kilpaillut ikinä muualla kuin Vahannassa
leirikisoissa+ viimevuonna hämeen alueen mestaruuksissa ja kerran JCC:llä koulukisoissa :)

ihanihan ensimmäistä kertaa hevosen selässä :) |

Kerttu
38. Mieleen painuvimmat kisasi?
Ekat kisat Sarmalla♥
39. Unelma talli?
Semmonen, jossa olis hyvä ilmapiiri ja kaikki kannustais toisia, eikä olis semmosta keskenäistä kilpailuhenkisyyttä vaan mentäis enemmän niinkun yhtenä joukkueena :)
40. Heikkoutesi ratsastajana?
kädet :(
41. Tulevaisuuden suunnitelmat? Liittyykö siihen hevoset?
Peruskoulun jälkeen lukioon, mutta ammattia tai mitään semmosta en osaa vielä yhtään sanoa:) Isona olis haaveena oma hevonen!
42. Onko Rosa paras ? ♥ (ON)
ei :D Sarma on paras♥
43. Jos saisit valita yhden hevosen/ponin vahannasta, kuka se olisi?
Sarma/Kerttu :)
Sarma/Kerttu :)
44. Lempi ratsastustavara-merkki?
Ei mulla oo mitään erityistä lempi-merkkiä, katon yleensä ensin ulkonäön en merkkiä :D
45. Kuinka kauan oot kisannut aktiivisesti?
Tallin omia kisoja ei mun mielestä voi oikein laskee aktiiviseks kilpailemiseks, joten en varmaan hetkeäkään :D
46. Jos Sarmaa tai Kerttua ei olisi Vahannassa, kuka olisi sun lemppari ja hoito-hevonen?
Hoitohevos ehdokkaita vois olla varmaan, Leo, Niilo tai Rauli :) Lempparista en osaa sanoa!
47. Harrastatko muuta kuin ratsastusta?
en mitään erityistä, mutta tykkään lukea paljon kirjoja :)
48. Mistä ostat yleensä sun ratsastustavarat- ja varusteet?
Hööksistä, koska se on tossa sopivan etäisyyden päässä :)
49. Onko sulla lemmikki eläimiä?
Ei, koska perheessäni on allergiaa :(
50. Millaista olisi elämä ilman tallia ja hevosia?
koulukoulukoulukoulu....
51. Minkä tavaran haluaisit ehdottomasti saada?
Pyjaman housut rippileiriä varten :D
52. Poni vai hevonen?
hevonen
53. Paljonko sait joululahjoja?
tarpeeks :)
53. Paras joululahja?
en aio laittaa niitä arvojärjestykseen, sillä ajatus on tärkein, eikö vaan ? :)
54. Lempi ope/valmentaja Vahannasta?
Heidi, Annu ja Kati :)
55. Ootko koskaan hypännyt kiinteitä esteitä?
Oon hypänny muurin, lasketaanko se ? :D
56. Kun derby-kenttää vielä käytettiin, kävitkö siellä? Kenen selässä?
Mä en oo ikinä käyny siellä ratsastamassa muuten, kun kerran talutustunneilla Amorin kanssa, jolloin taluttaja ei pystynyt pitämään sen päätä ylhäällä ja tunti meni siihen, että poni söi :D
57. Koulu, esteet, kenttä, matka vai lännenratsastus(?) ?
Esteet :)
58. Mikä on tylsintä ratsastuksessa?
Possujuna-käynti maastot, tylsällä porukalla ja semmoselle ei erityisen kivalla hevosella :D
59. Oletko ikinä pelännyt hevosen selässä?
En varmaan ikinä suoranaisesti pelänny, mutta välillä on tullu vähän jännittäviä tilanteita :D
60. Pahin tippumisesi?
Kerran jäin hevosen jalkoihin ja sain muutaman kerran kaviosta päähän
61. Millanen kypärä sulla on?
Charles owen wellington classic :)
62. Saappaat vai kengät+chapsit?
Riippuu tilanteesta, mutta pääasiassa saappaat :)
63. Mitä tekisit, jos saisit 10 000 euroa ylimääräistä rahaa?
aaaaah.. mitä mää nyt keksin! Osalla tekisin perheen kanssa jotain hienoo, osan laittasin säästöön ja osa menis varmaan heppajuttuihin :)
64. Lempijouluruokasi?
Sinihomejuusto, Karjalanpiirakat+munavoi ja iskän tekemä sienisalaatti :)
65. Lempijuomasi?
Maito
66. Mikä susta tulee isona?
?? Ei aavistustakaan
67. Oletko ratsastanut vakituisesti muualla kuin Vahannassa?
en
68. Miksi juuri Vahanta?
Anna ratsasti siellä ja se vaikutti järkevimmältä paikalta tässä lähialueella :)
69. Haastavin hevonen, jolla olet ratsastanut?
Kaikki on omalla tavallaan haastavia :)
70. Noloin tippumisesi?
Tipuin Sarmalta joulumaastossa kun toinen vähän innostu ja perä lensi :D
71. Oletko kilpaillut ikinä muualla kuin Vahannassa
leirikisoissa+ viimevuonna hämeen alueen mestaruuksissa ja kerran JCC:llä koulukisoissa :)
lauantai 23. maaliskuuta 2013
♥ hööksin kilpailu
Käykää äänestämässä mun tekemää asukokonaisuutta hööksin kilpailussa ja osallistukaa samalla itsekin, mahdollisuus voittaa 300 € shoppailurahaa. Kilpailu alkaa 21. maaliskuta ja päättyy 22. huhtikuuta 2013!
Äänestämään pääsette T Ä Ä L T Ä !
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
♥ Vahanta cup V
Tänään mulla oli kisat, ja menin Kertulla♥ Menin tänään mun ensimmäisen 80cm radan ja olin tyytyväinen hevoseen, joka ansaitsi radasta sinisen rusetin. Pientä hienosäädön varaa jäi vielä päättäreihin, mutta pääpiirteittäin meni hyvin. Mulla oli tällä radalla vähän pidemmät jalustimet kun yleensä Kertulla ratsastaessani, mitä mieltä ootte? Kisoissa oli siis tyyliarvostelu, tuomarina Susanna Raisamo. Kerättiin radasta tasan 40 pistettä. Eli kaikki arvostelupöytäkirjan laatikot oli täytetty 8:seilla! Äiti ratsasti myös näissä kisoissa ja voitti oman luokkansa, siitä tuo radan taustalla oleva musiikki. Tässä nämä radat:
lauantai 16. maaliskuuta 2013
♥ rästejä
Eilen sain pitkästä aikaa ratsastaa Paavolla! Olin rästillä ja meillä oli puomitunti. Tehtiin paljon laukanvaihtoja ja rataharjotuksia. Tykkäsin Paavosta tosi paljon ja mun tekis mieli päästä kokeileen sillä hyppäämistä! Paavo muistuttaa ratsastaessa vähän Kerttua ja ehkä just sen takia se on niin kiva. Anna oli myös samalla tunnilla rästimässä ja sai mennä Ludolla. Me aijotaan tehä tästä päivästä videopostaus JAMIVIIN! Joten käykääpä katsomassa tarkemmat selostukset sieltä muutaman päivän sisällä :)

Tänään olin taas rästillä. Mulle on kertynyt nyt noita rästejä jonkin verran ja pääsen nyt ratsasteleen vähän useemmin kun yleensä. Huomenna on siis tulossa kisat ja tehtiin harjotuksia niitä varten radan muodossa. Radan tehtävät muistuttivat jokseenkin eilistä tuntia Paavon kanssa, mutta tällä kertaa puomien tilalla oli esteitä. Mainittakoon myös, että tänään ylitin elämäni ensimmäisen "oikean" muurin. Tehtävinä oli mm. sarja, suhteutettu ja erilaisia kaarevia ja suoria linjoja. Tehtävät oli aika paljon haastavampia mitä olen yleensä tunneilla tottunut menemään ja saatiinpas kolme kieltoakin aikaan. Kaikissa kävin kaulalla istumassa, mutta tällä kertaa en maistellut hiekkaa! Mulle jäi tästä tunnista ihan hyvä fiilis ja huomista en ainakaan vielä jännitä yhtään. Luvassa siis mun ensimmäinen 80! Jonka lupaan laittaa tänne tapahtui mitä tapahtui, kunhan joku suostuu sen videoimaan.
![]() |
Kuva: Henna Hautasuo |
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
♥ kunnon koulusatula
Olin jo ihan varma , että mulla on viikon ratsastustauko hiihtolomalla ennen kun sain kuulla, että pääsen kokeilemaan mun pikkuveljen kummitädin hevosta, Allia. Iso kiitos hänelle! Samalla pääsin eka kertaa ratsastushousujen kanssa kunnon koulusatulaan! (ihan ensikerta oli siis velourihöntsyillä!) Nyt kun kattelin noita kuvia niin olisin voinu laittaa muutaman reiän pidemmät jalustimetkin, muttamutta... oon tottunu muutenkin meneen ihan sairaan lyhyillä jalustimilla ja vieras hevonen alla niin en viittiny ruveta kikkaileen. Tykkäsin Allista tosi paljon, oon ihan varma, että sen tyylinen hevonen opettais mulle tosi paljon hevosen oikein ratsastamisesta. Sain myös tietää, että mulla on ollu tähän asti aina reisilihas väärinpäin kun oon ratsastanu. Ja kun se jalan asento korjattiin niin istuminen helpottu ihan älyttömästi, sai paljon paremmin alapohkeen kiinni ja pohkeen käyttö onnistu ilman nilkan vääntelyä! Tää oli isoin ahaa-elämys jonka oon nyt pitkään aikaan saanu ja uskon että se voi viedä mua taas jonkin verran eteenpäin. Ootan innolla mun seuraavaa ratsastustuntia, jotta pääsen kokeileen niitä juttuja mitä sain tietää tuolla käydessäni! Ja jos jotain kiinnostaa niin TÄSSÄ on Allin sukuposti :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)